Kiertuevaraus

Tiedesirkus on kiertänyt opettajien toiveiden mukaisesti sekä suurilla että pienillä paikkakunnilla. Se pystytettiin noin kerran viikossa uuteen paikkaan. Etusijalla olivat koulut ja kunnat, joista on yli kahden tunnin matka Heurekaan tai Oulun Tietomaahan.
Opettajat ja rehtorit voivat ehdottaa omaa kouluaan Tiedesirkuksen vierailukohteeksi tulevien vuosien varalle. Myös muuta, oman kunnan alueella sijaitsevaa toista koulua tai vastaavaa tilaa voi esittää Tiedesirkuksen pystytyspaikaksi. Myös kunnan opetusviranomaiset voivat ilmaista halukkuutensa isäntäkunnaksi.
Kiertuereitti vahvistetaan, kun seuraavalle lukukaudelle on sovittu riittävän monta, mielekkään reitin muodostavaa pysähtymispaikkaa. Heureka neuvottelee kiertuepaikoista kuntien kanssa etukäteen ja vahvistaa yhden lukukauden kiertuekohteet. Opettajille tiedotetaan kiertuesuunnitelmasta viimeistään kunkin lukukauden alussa.
Heureka toivoo opettajien ja rehtoreiden lähettävän runsaasti ehdotuksia sopivista kiertuepaikoista. Kunnan yhteydenotoissa tulee olla tarkemmat tiedot ehdotetusta esityspaikasta. Alustava suunnitelma Tiedesirkukseen saapuvista oppilaista ja kunnan mahdollisuuksista tukea viestintää voidaan liittää jo ensimmäiseen yhteydenottoon.